Erityistapahtumat

Seurakunnassa järjestetään joka vuosi useita erityistapahtumia. Näitä ovat mm. myyjäiset, joita pidetään ennen joulua ja ennen pääsiäistä. Myytävänä on monenlaista leipomusta (esim. ruisleipää, pullaa, kakkuja, karjalanpiirakoita, munkkeja jne.). Simaa ja mämmiäkin on tarjolla, jälkimmäistä lähinnä pääsiäismyyjäisissä. Myyjäiset vetävät parisataa kävijää joka kerralla. Myös arpajaiset pidetään myyjäisten yhteydessä.

Joitakin erityisjumalanpalveluksia pidetään myös, esim. maaliskuussa 2014 pidimme jumalanpalveluksen Cotterilla. Kauneimpia joululauluja joulukuussa 2015 laulettiin yhdessä Canberran Kansainvälisen seurakunnan (Helluntaiseurakunta) kanssa. Laulamassa oli noin 170 henkeä.

Ainakin yksi seurakuntaretki järjestetään vuosittain.

Olemme osallistuneet säännöllisesti myös Scandinavian Bazaariin marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Windows to the World Suurlähetystöllä on yksi merkittävä tapahtuma yhteistyössä Suurlähetystön kanssa.

Suvipäivät on Australian suomalaisten seurakuntien yhteinen tapahtuma tammikuun alussa. Suvipäiville kokoontuu toistasataa henkeä nauttimaan hengellisestä annista, hyvästä seurasta ja maittavasta ruuasta. Vuonna 2017 onkin Canberran srk:n vuoro järjestää Suvipäivät. Paikaksi on valittu Grrenhillsin leirikeskus 2o kilometriä Turnerin kirkolta. Ajankohta on torstaista sunnuntaihin 5.-8.1.2017.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s